maanantai 12. marraskuuta 2012

Viikonloppuna

Isänpäivää 11.11.12 


 


 







Viikonloppu meni hujauksessa isänpäivää juhlien ja herkutellen.  Me vietettiin oman pienen perheemme kesken toista isänpäivää. Kaksi vuotta sitten lähdimme kylläkin synnyttämään pienokaista isänpäivän jälkeisenä yönä, joten ihania muistoja liittyy myös sinne. Tänä vuonna päivä oli taas erilainen, koska Amelie ymmärsi jo päivän tärkeyden erilailla kun viime vuonna. Kaikista parasta oli että saimme olla uudessa kodissa. <3 Vierailimme myös minun isän ja Amelien vaarin luona. 







 



Ruokailutilasta näky merelle. <3


2 kommenttia:

  1. Ihana isänpäivä kortti Amelielta. Hyvä Salla, juuri näin. Tiedät, mitä tarkoitan ;) - M

    VastaaPoista