sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Olohuone

Muutamia kuvia ja ajatuksia olohuoneen sisustamisesta.




 Olohuoneessa on tällä hetkellä oikeastaan vain kaksi sohvaa. Askon valkoista nahkaa olevat Gamma-modulisohvat, ovat osottautuneet erinomaiseksi valinnaksi lapsiperheessä. Molemmat sohvat ovat 240cm leveät ja ne on sijoitettu vastakkain, näin saatiin hyvin istumatilaa melko pieneen olkkariin.



 


Olohuoneessa on korotettu katto mikä avartaa tilaa paljon. Katossa on kiiltävän valkoinen paneeli, joka tuo myös valoa tilaan.





Olohuone on kodissamme keskipisteenä ja keskellä, näin saimme kaikki neliöt hyödynnettyä kunnolla ja vältyimme meille turhilta käytäviltä ja aulatiloilta.

 



 

Sohvat kaipaavat mattoa ja sohvapöytää. Lisäksi tilaan tulee verhot, kattovalaisin, muutama taulu sekä pieni sivupöytä.




Tässä vielä näkymä meidän makuuhuoneesta olohuoneen läpi vierashuoneeseen. :)

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille. <3






keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ollaan vaan

Ollaan vietetty Amelien kanssa muutaman yhteisen vapaapäivän ja näin touhuttu kaikkea kivaa ja oltu vaan. <3 Jotenkin näistä harvinaisista arkivapaa päivistä osaa nauttia niin paljon, kun on yleensä päivät töissä.







Heppojen kattelu on Amelien kohokohta lenkkipolun varrella. :)





Leivottiin kahvikehriä, nopeita tehdä ja aina yhtä herkullisia. :)





Ihailtiin auringonsäteiden valaisemia kalusteita ja koko kotia. <3





Lämmitettiin takkaa ja paistettiin makkaraa.





Ulkoiltiin ja nautittiin toistemme seurasta. <3

Mukavaa viikkoa kaikille. <3

maanantai 24. syyskuuta 2012

Pomp de Lux


Kauniita Pomp de Luxin lastenvaatteita nyt myös nettikaupasta. Tässä hiukan omia suosikkeja.

Kuvat lainattu Pomp de Luxin sivuilta

 






 


 


Itse olen ainakin näihin söpöihin pikkuvaatteisiin niin hurahtanut, että ajattelin järjestää kotikutsut, jos vain saan esittelijän vielä tälle syksyä. :) Mitäs te tykkäätte?

 
 

 
 


 

 
 


Tässä suoralinkki vielä Pomp de Luxin nettisivuille ja pääsette ihailemaan vaatteita lisää, jos ette ole vielä ehtineet tutustua. :)




perjantai 21. syyskuuta 2012

Tyttöjen ilta

Eilen vietettiin super kivaa tyttöjen iltaa. Mukana oli meidän perus porukka ja muutama kutsuvieras. :) Samalla juhlittiin ystävän tulevaa pienokaista babyshower teemalla. 








Valmistelut täytyi tieten aloittaa jo aamulla aikaisin, kodin puunausta ja kaupassa käyntiä. Meillä on tapana tyttöjenkans kaikkien tehdä jotain syömispuolta niin ei tarvitse talon emännän tehdä yksin kaikkea. Tarkoituksena on että me kaikki voidaan viettää iltaa ilman ressiä, lapsia ja miehiä. :)



 






Nämä kauniit kukat sain yhdeltä vieraalta. Kiitos niistä vielä, sopivat erittäin ihanasti  hopeaa tapettia vasten. :)








Tarjolla oli muun muassa  poropiirakkaa, jauheliha munakasrullaa sekä kana makaronisalaattia. Kahvinkanssa marianne kääretorttua. Lisäksi oli paljon naposteltavaa ja erilaisia juomia. 
 
 
 

Kaikki tekivät itselleen ihanan rauhoittavat jalkahoidot, näin väsyneistä jaloista saatiin taas pirteät ja raikkaat. :) 



 
Iltaa vietimme osittain myös meidän "tearoomissa", siellä on aina ihanan tunnelmallista.
 
Ilta oli erittäin onnistunut jälleen kerran, teidän kaikkien niin ihanien mimmien kanssa. Iso kiitos vielä kaikille. <3
 
Sekä ihanaa perjantai iltaa kaikille!! <3 
 
 
 





tiistai 18. syyskuuta 2012

Liljojen tuoksua

Kodissamme tuoksuu liljat




Ihana anoppini lahjoitti omasta puutarhastaan meille niin ihania leikkokukkia. Osuivat kyllä oikeaan hetkeen, kun torstaina kodissamme vietetään "tyttöjen" iltaa sekä samalla juhlimme ystävän baby showereita. Näistä ihanista liljoista saan toivottavasti ihanan kattauksen tehtyä.





  


Lisäksi saimme tämän suloisen auringonkukan piristämään kotimme harmaita seiniä. 





Tässä vielä muutama kuva eilisestä pienestä näpertämisestä. 
Tein makkarin verhoille koristeet. :) Minusta ne kaipasivat jotain. Olkoon nämä nyt siihen asti, kun saan hankittua jotkut "oikeat" verhotupsut. :) Korut tein vanhasta kaulakorusta.







Tämä pieni prinsessa ja äiti toivottelee nyt kaikille ihanaa iltaa/ yötä <3







lauantai 15. syyskuuta 2012

Makuuhuone

Makuuhuone on roikkunut sisustuslistalla ykkösenä siittä asti kun ollaan uuteen kotiin muutettu, jostain syystä en ole kerennyt paneutua siihen ollenkaan. Eilisen Ikea reissun ja tämän päiväisen Jyskissä shoppailun ansiosta sain sinne jotakin uutta ilmettä.





 Tässä muutama kuva, ennen makkarin sisustamista ja petausta.






Lakanoiden vaihto, vanhojen koristetyynyjen päällystäminen ja verhot ikkunaan. Lopuksi kynttilät palamaan :)




Nämä kauniit vuodevaatteet löysin Ikeasta. Todella kauniit ja ihanan tuntoiset. Koristetyynyt ja verhot ovat Jyskistä. 


Ja sitten makkari kokonaisuudessaan. Muutamia pieniä jutskia en jaksanut alkaa tekeen vielä, kuten silittämistä :) Makkarin ilme kyllä muuttui ja muuttuu vielä. Hankintalistalle jäi uusi sänky, nojatuoli, pieni pöytä, tekstitarra sekä muita pieniä jutskia. :)
Kuitenkin olen tyytyväinen tähän tunnelmaan.














Mukavaa viikonloppua ja hyvää yötä <3


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vierashuone

Meidän vierashuone/ kirjastohuone on saanut nimekseen jo raksa aikoina "tearoom". Tässä muutamia pieniä palasia huoneesta ja sen tunnelmasta <3


















Laitan myöhemmin lisää kuvia huoneesta, kun olen saanut sisustettua sitä hiukan lisää. Huone kaipaa mattoa ja divaanin verhoilua.

 Kynttilöillä ja himmennettävillä valoilla on todella iso merkitys tilan tunnelmaan. Odotan niin paljon syksyn pimeitä iltoja, kun saa valaista kynttilöillä koko talon <3

Tytön uudet vaatteet

Amelien uudet vaatteet


Ajattelin nyt esitellä muutamia söpöjä vaatteita, joita olen Amelielle löytänyt jo syksyksi. Osan tilasin Boozt verkkokaupasta ja jokunen löytyi Anton & Ninasta.

Tämän ihanan Benettonin takin satuin löytämään Anton & Ninan ale tangosta puoleen hintaan :)



 Nämä hopeiset saappaat ostin neidille jo jonkin aikaa sitten Anton & Ninasta, ne sopivat nyt takin kanssa loistavasti.




Näitä söpöjä kumppareita kehtaa pitää muuallakin kun tarhassa. Malli oli todella siro ja kapea, joten sopivat hyvin myös pitkän takin ja hameen kanssa. Nämä löytyivät Boozt verkkokaupasta.

 


Niin ihana Hollyn röyhelö mekko on myös Boozt verkkokaupasta. 




Minymon neule käy arkeen kuin juhlaan, tämäkin Boozt verkkokaupasta.




Nämä mustat "suorat" housut oli niin söpöt. Nuo taskut ja lahkeessa rypytys :) www.boozt.com

Muutamat perus vaatteet jäi kuvaamatta tytön uuden pukeutumis innokkuuden vuoksi :) Tässä kuitenkin tärkeimmät. 

Hyviä unia <3